
Elämässäni olen epäonnistunut useita kertoja. Niin kuin varmaan moni muukin, mutta minusta tuntuu, että minä epäonnistun kaikessa mihin ryhdyn. Tai sitten en vain ole koskaan tyytyväinen itseeni.
Tämän ihmeangsti-ajatukseni saattelemana ajattelin viedä rakkaan sh:ni ihan uudelle tasolle. Tai no, uudelle ja uudelle, olenhan minä aiheesta ennenkin blogia pitänyt. Tämä blogi on kuitenkin kaiken alku, tai sen loppu. Lupasin itselleni että joko a) laihdutan itseni niin laihaksi, että olen viimein tyytyväinen tai b) hankkiudun tästä eroon. Ensimmäinen vaihtoehto osui enemmän kuin liikaa minulle.
Hieman infoa:
Olen 16-vuotias lukiolainen. Olen sairastanut kolme vuotta bulimiaa, mikä ei ole vienyt minua mihinkään. Paino on tippunut korkeintaan sen 10 kiloa, mutta hitaasti tullut takaisin. En haluaisi jättää oksentelua, mutta se on pakko. Haluan laihtua, enemmän kuin mitään muuta.
Harrastan kirjoittamista, lukemista, valokuvaamista ja lenkkeilyä. Kirjoitan proosaa ja runoja. Joskus myös pidempiä novelleja. Kuuntelen myös musiikkia, ja se on hyvin suuri osa elämääni.
Tämän blogin tarkoitus ei ole olla proana tai promia blogi, mutta jos sellaisen käsityksen tästä saatte niin sitten ei voi vaan mitään. En ilmoita täällä painostani muuta kuin sen toisen numeron, ensimmäisen sensuroin. Kirjoitan tänne tarkkoja kalorimääriä ja kuinka paljon olen laihtunut.
JOTEN VAROITUS: Jos olet sh:n partaalla en suosittele blogiani sinulle, se saattaa olla provosoiva.
Aloitetaan tämän päivän syömisillä:
Aamulla: appelsiini (60 kcal), lautasellinen puuroa (120 kcal) ja kuppi kahvia rasvattoman maidon kanssa (8 kcal).
Iltapäivällä: jotain epämääräistä pataa ja yksi ruisleipä juustolla (400 kcal) sekä kaksi kulhollista jotain suklaa höttöä(light version: 124 kcal)
Totaliksi tänään tulee: 712 kcal
Ja huomenna on paastopäivä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti